
Ihmiset ovat ja saavatkin olla eri mieltä kuin sinä. Eri mieltä olevat eivät ole vihollisiasi. Samaa mieltä oleminen ei ole ystävyyttä, eikä myöskään ystävyyden edellytys
Älä vaadi toista muuttamaan käyttäytymistään, ellet ole myös itse valmis muuttumaan. Lisätuntumaa muuttumisen helppoudesta saat, kun koetat muuttua jonkun tapasi tai piirteesi suhteen.
Et tiedä etkä hallitse aivan kaikkea. Miksi sitten käyttäytyisit, kuin hallitsisit kaiken.
Sinulla on sekä lupa että oikeus, joskus jopa velvollisuus, tehdä virheitä ja käyttäytyä hölmösti. Käytä tästä esiin kumpuilevia hauskoja mahdollisuuksia.
Et voi käyttäytyä siten, että kaikki pitäisivät sinusta. Voit silti tehdä sujuvaa yhteistyötä kaikkien kanssa, kun takana ei ole pitämisen pakkoa.
Kuuntele enemmän kuin puhut ja kysy enemmän kuin neuvot.
Älä hätiköi, älä keskeytä, älä tulkitse, äläkä ota kantaa, ennekuin varmistusten kautta todella ymmärrät, mitä toinen tarkoittaa.
Ota huomioon se, että luultavasti tulkitset muita ihmisiä useammin väärin kuin oikein.
Täten myös itse tulet useammin väärinymmärretyksi ja -tulkituksi, kuin että sinut ymmärrettäisiin oikein. Ole silti kärsivällinen.
Koonnut: Timo Renfors, Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus, 2009
Tästä löydät testejä, joilla voit tarkistaa oman elämäsi ihmissuhteiden tilannetta.